Blogi on ollut tauolla noin vuoden verran syystä, ettei mulla ole ollut aikaa tai halua päivitellä sitä. Lisäksi blogini on saanut masennuksen myötä melko synkän sävyn, ja nyt kun koen päässeeni yli masennuksesta ja kiinni elämään, en ole halunnut jäädä lukemaan ja muistelemaan blogissani kirjoittamiani juttuja. Olen pitkään jo miettinyt blogin lopettamista, mutta sysännyt ajatuksen syrjään, sillä tämä blogi on kuitenkin osa parantumisprosessiani. Alunperin blogin tarkoituksena olikin vain päästä selvittämään ajatuksia. Blogi on nyt tehtävänsä tehnyt, mutta en aijo vielä poistaa sitä. Katsotaan josko jatkan kirjoittelua täällä vielä, se on hyvin mahdollista. Toistaiseksi blogi saa olla rauhassa, mutta ehkä herätän sen vielä eloon jonain päivänä ;)

Eli siis vietin kuukauden Ruotsissa sellaisella limnologian laitoksella/laboratoriossa, mikä oli aivan tajuttoman hauskaa. Paska englannintaitoni ei olekaan aivan niin paska kuin olen kuvitellut ja ruotsiakin puhuin ruotsalaisten mielestä tosi hyvin. En vieläkään käsitä miten he olivat niin ihmeissään joka kerta kun avasin suuni ja sanoin jotain ruotsiksi, vaikka en edes ruotsia usein puhunut ja he toki tiesivät että suomessa on pakkoruotsi, mutta silti he katsoivat alku kuukaudesta aina suut ammollaan kun sanoin lauseen tai kaksi ruotsiksi. Pääsääntöisesti, voisin sanoa aina koko kuukauden ajan, käytin siis englantia, mikä oli aluksi todella pelottavaa, sillä englannin taitoni ovat aika minimaaliset. Ruotsissa vietetty kuukausi ja mukavat ihmiset, joita ikävöin jo valtavasti, antoivat minulle valtavasti lisää itseluottamusta tietoisesti ja tietämättään, suuri kiitos heille siitä. En voi kyllin paljon hehkuttaa tätä kyseistä kuukautta, sillä mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä miten hieno ja tärkeä kokoemus se minulle oli. Tuntuu liian laimealta sanoa, että se oli elämäni paras kuukausi, mutta kun ei minulla ole parempia sanoja. Kokemus kavatti minua varmasti ihmisenä, etenkin henkisellä tasolla. Ihmiset "leirillä"/kesäyliopistossa olivat kaikki aivan älyttömän mukavia ja hauskoja, ja voin rehellisesti sanoa, että olen saanut monta oikein hyvää uutta ystävää eripuolilta eurooppaa. En edes kykene kertomaan millaista elämäni oli tuon kyseisen kuukauden aikana, joten tyydyn vain sanomaan, että todella rakastin kuukautta biologian parissa, ja näen myös Ruotsin aivan uudessa valossa, sillä en olisi tahtonut palata enää kotiin, olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa Ruotsissa näiden ihanien ihmisten seurassa. Mutta pakko myöntää, että odotan että pääsen halaamaan ystäviäni, sillä he ovat minulle kaikki kaikessa ja olen todella ikävöinyt heitä <3

Eräässä mainoksessa sanotaan, että: "Elämä on ohikiitäviä päiviä ja unohdettuja hetkiä." Kuinka voimme oikeastaan edes elää sellaista elämää? Miten me kestämme? Itse ajattelen, että elämä on muistoissa, eikä ilman niitä ole mitään. Ilman muistoja ihminen on vain tyhjä kuori. Valehteleeko mainos, vai olenko minä väärässä? En tiedä, mutta mielestäni on hankalaa edes ajatella, että joku kykenisi elämään ilman muistoja. Jos minulta pyyhittäisiin muisti, samalla lähtisivät kaikki ikävät ajatukset ja tapahtumat, mutta silloin menettäisin myös kaiken sen minkä vuoksi tahdon elää. Jos joku olisi valmis luopumaan muististaan, niin olisiko se mahdollista? En usko, ei ainakaan ilman muita menetyksiä, muistia on lähes mahdoton pyyhkiä. Kuinka kätevää olisikaan, jos voisimme pyyhkiä mielestämme kaikki ne ikävät ja kamalat ajatukset ja muistot. Kuinka paljon helpompi olisikaan aloittaa elämä puhtaalta pöydältä niin etteivät menneet kummittelisi mielessä, mutta kuten jo sanoin, emme voi pyyhkiä muististamme haluamiamme asioita, vain kaiken, ja sekin onnistuu vain jonkin pahan onnettomuuden avulla, jos silläkään... on siis mahdotonta saada sillä tavoin rauhaa ajatuksiltaan, mutta keinoja unohtamiseen on kuitenkin monia, ne eivät vain usimmiten toimi kuten tahtoisimme. Paras keino olisikin vain koittaa elää niin, että kaikki menisi jatkossa hieman paremmin, sekään ei tosin ole läheskään aina mahdollista. Muistot ovat kuitenkin suuri osa elämäämme, olivat ne sitten huonoja tai hyviä, ei niistä kannata luopua. Sen tajuaa vasta jälkeenpäin mitä siinä menettää.

Okei en oo pitkään aikaan käyny täällä, olin siellä museolla kaivauksilla, ja oli ihan tajuttoman hienoa!! :DD Arkeologia on mielenkiintosta, vaikkei bilsaa missään nimessä voitakaan :) Lisäksi olen ollut lasten leirillä ja riparilla isostelemassa ja on ollut tosi kivaa!! :DD Kuitenkin kun miettii maailmaa ja itseä, sekä elämää, tulee väkisin masentunut olo, mä en selviä tästä koskaan, tuun aina oleen tällanen :'(

Oltiin kaverin kanssa nuuksiossa maanantaista keskiviikkoon, oli ihan tajuttoman kivaa! Mä oon niin metsä ihmisiä ja bilsa! <3 En edelleenkään jaksa oottaa, että pääsen yliopistolle lukeen bilsaa ihan tosissani!! <3 Tällä hetkellä ootan ihan innolla koska saan tietää pääsenkö museolle tekeen kaivauksia, se olis niin siistiä :DD Pitäis varmaan hankkia sitte ens kesäksi kesätöitä, ku ei noilla isosen hommilla kovin hyvin tienaa... laiska olin taas, ens kesänä otan itteeni niskasta kiinni :) Kuuntelen Juha Tapiota masentaa taas vähän, palanen mun sydämestä on poissa, ystävä vie sen mennessään, enkä saa sitä takas... no ainakaan en unohda sitä <3 en kyllä unohtais muutenkaan :D Elämä on ihanaa! <3 Minäkö sekava, en lainkaan ;)